Hyllymix kiittää ja kumartaa

Hyllymix Oy valitsi tänä vuonna messukohteeksi Power Truck Show 2015 Härmässä. Tallennamme aivopankkiin tällä hetkellä kokemuksia ja mietteitä. Voimme taas kerran todeta että työntäytteiset tapahtumat antavat enempi kuin ottavat, koska saamme asiakkailta aina uusia ideoita ja kokemuksia.

Haluamme nöyrästi kiittää kävijöitä kiinostuksesta, palautteista ja ajatuksista.

Sydäntä lämmitti kun saimme huomata että meidän uutuustuotteemme, peltikaappisarja HARDY, oli myös kävijöiden mieleen.
Hardy peltikaappien "kavereiksi" maalautimme myös käytettyjä reikälevyjä, myymälähyllyjä ja runkoja mustiksi.


Kaappien lisäksi kiinnostusta herättivät taas kerran raskas työpöytä ja keräilyhylly ottolaatikoilla. Pöytä pärjää ronskimman työmiehen otteille ja laatikkohylly toimii hyvänä "järjestysmiehenä".

EAB:n pientavarahyllyn täytimme osittain muovilaatikoilla ja täten asiakas pystyy joustavasti hyödyntämään hyllyä sekä pienille että vähän isommillekin tuotteille. Tarjoamme asiakkaille joustavia hylly-/laatikkokokoonpanoja jotka elävät asiakkaan tarpeiden mukaan.


Aikaisemmin olemme kertoneet että EAB:n pientavarahyllyn pylväsväri muuttuu sinisestä harmaaksi (RAL7024) ja iloksemme ensimmäinen erä saapuu viikolla 37. Kuvan pientavarahyllyn pylväs on maalautettu mustaksi. Harmaan värisenä tämän hyllyn pääty sopii vaikka myymälän puolelle, esimerkiksi varaosaliikkeen myymälähyllyksi. EAB:n päätyelementtiin istutettu reikälevy luo lisää esittelytilaa piikkituotteille.